Blogi

8.7.2017
Kirjoittaja: Helena Ratinen. Kuvat: Matti Häyrynen

IHAN MAHTAVAA!

Vielä viime viikolla näytti siltä, että tänään sataisi, mutta JES! sade älysi siirtyä toiselle päivälle. Alvar Aalto -museon huudeille alkaa kerääntyä jäätelötötteröjä nuolevia naisia. Katselen taivaalle,  nautin valosta ja lämmöstä. Kesä vihdoinkin näyttää tämän ihanan puolen itsestään. Jännittää. Kansaa kerääntyy mukavan ryhmän verran museon pihaan, kutsun heidät sisälle museon aulaan, jotta voimme aloittaa KoeAalto-kävelyn.

On olemassa asioita, joihin ei kyllästy. Minulle yksi sellainen on Aallon arkkitehtuuri. Se tuntuu kotoisalta ja tutulta, olenhan kasvanut Jyväskylässä ja lapsesta asti sille altistunut ja sen äärelle toistuvasti uteliaana hakeutunut.

 

Rakastan Aallon portaita, tilojen avautumisia ja tiivistymisiä, rakastan valoa. Rakastan sitä tyhjää, mitä Aalto on seinien sisään jättänyt. Aulan metalliset umpiovet, punatiilinen lattia ja matala katto tiivistävät museon aulan tunnelmaa. Tila avautuu portaisiin, jonne valo ja sitä heijastavat valkoiset seinät kutsuvat nousemaan. Tila on yhtäaikaa hyvin juhlallinen ja ihmisen kokoinen. Esittelen aulassa ja portaikossa arkkitehtuurin yksityiskohtia ja pyydän ryhmäämme siirtymään ulos.

Aalto-museon ulkoseinä on erityinen, se jää kerta näkemällä mieleen. Se myös tuntuu hauskalta – karkean tiilen ja sileän kaakelin vaihtelu. En muista milloin olen tässä talossa ensimmäisen kerran käynyt, mutta muistan hyvin, miten Keski-Suomen museoon mentiin sisään yläovesta. Koska Keski-Suomen museo on remontin vuoksi suljettu, siirrymme eteenpäin.

Ylitämme kadun, tulemme yliopiston Liikunnan rakennukselle, jossa on AHAA! Aalto-museolta tutut oven kahvat. Sisällä on avaraa, aulassa samaa pyörökaakelia seinässä ja pylväissä kuin Aalto-museolla. Nojailemme seinään ja kasvamme kohti kattoa.

Tilassa on helppo orientoitua: valo kutsuu kohti. Joten seuraamme sitä. Olen kertakaikkisen onnellinen, että voin jakaa ryhmän kanssa kaiken tämän minussa aina mukana kulkeneen valon ja varjon vaihtelun, tervetulleeksi toivottavat ovenkahvat ja portaissa keskisuomalaista maisemaa toistavan jatkuvan nousemisen ja laskeutumisen.

Kun kierros päättyy ja toivotan hyvää illan jatkoa osallistujille, komea mies naureskelee, että aikanaan hän opiskeli täällä useammankin vuoden, mutta nyt vasta katseli ympärilleen. Hyvä arkkitehtuuri voi toimia myös näin: antaa opiskelijoiden keskittyä opiskeluun jotta he valmistuvat, jotta he voivat sitten myöhemmin tulla katselemaan vanhoja maisemia uudesta näkökulmasta.